29.4.2010

Muutto, agikisoja ja tokokoe.

Niin kuin otsikko kertoo, siitä meidän elämä on viime aikoina tehty.

Syy blogin hetkelliseen hiljentymiseen oli tosiaan se, että pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan muuttaeksemme Mäntsälään:) Pikku hiljaa kämppä alkaa näyttää kodilta vaikka vielä on paljon tekemistä..*huoh* Onni on kuitenkin pieni terassi ja aitojen ympärillä oleva nurtsi, jossa pystytään edes vähän treenailemaan! Terassi on myös luksusta koirille ja etenkin Vinskille:) Ainakin vielä toistaiseksi on ollut tosi mukava asua Mäntsälässä:P Kaiken tohinan keskellä on siis ehditty myös kisaamaan.

Chili kävi tokokisoissa. Pistesaldo muistaakseni 180..Alku meni hyvin, mutta loppua kohden meno muuttui vähän tohiloinniksi. Ei löytänyt ruutuun, mutta toi tunnarissa oman ja pysyi paikalla kaikesta maailman häiriöstä huolimatta, joista olen iloinen. Syynä myös tulokseen huono treenaus, myönnän ja menen itseeni;) Uusi koe on toukokuussa ja pihalla ollaan treenailtu ahkeraan. Pari kertaa ehditty treenamaan myös tokoporukan kanssa Heurekalle, kiitos Katja, Tarja ja Mervi!:) Tärkeänä saavutuksena on tällä hetkellä, että oppisi ruudun paikan!

Chili aloitti pääsiäisenä agiuransa:) Meno tuntui hyvältä eikä ollut paljosta kiinni hienot tulokset, mutta meidän pitää vielä hioa tätä yhteistyötä ja minun oppia ohjaamaan Chiliä kisoissa. Pääsi tuo austeriohjaus välillä puskemaan päälle:D Neljältä radalta tuloksena kaksi kieltoa ja kaksi hylkyä. Chilillä on juoksut menossa, joten nyt pidetään agitaukoa ja sitten kesällä taas kisakentille. En malttaisi odottaa;)

Myös Willinlännenterrieri (kuten Tuomas silloin sanoi) on ollut vauhdissa:) Pääsiäiskisoista tuloksena ekalta radalta 0 ja sijoitus 4. Hyppäriltä yliaika 0. Sijoituttiin kuitenkin Friskies Cupissa ensimmäisiksi, Jipii!!!:) Saadaan siis semifinaaleihin automaattinen osallistumisoikeus. Mantan kanssa kisattiin myös Mikkelissä. Manta sekosi jotenkin ekoihin rimoihin (paksut ja ihmeelliset esteet), joten agiradalta virhepisteitä jotain 15 ja yliaikaa (pysäytin kontakteille) ja hyppärillä sama outo homma. Sekosi taas ekaan rimaan. Tuloksena 5. Oltaisiin toukokuussa menossa Mikkeliin, mutta mietin vielä ilmoitanko jos ilmenee samaa ongelmaa..

Mantan ja Vinskin käytin verikokeissa. Mantan maksaongelmat ovat tainneet jäädä historiaan, koska nyt vuoden verran arvot olleet normaalit. Vinskin arvot suht normaalit. Chilin kanssa käytiin virallisissa silmä- ja polvitutkimuksissa: silmät terveet ja polvet 0.:)

Tässäpä meitin kuulumiset näin pähkinän kuoressa. Nyt kun muutto on ohi niin päivittelen tätäkin vähän ahkerammin:) Jos joku sattuu lukemaan niin ILOISTA VAPPUA kaikille!!!:)

22.2.2010

Sunnuntain tokotreenit eli kadonneen tunnarin metsästys

Heti töistä suoraan Keravalle tokotreeneihin.

Manta pisti taas parastaan. Eli ääninäytteitä ja purutikkuja;) Ensin ruutu. Kävin taputtamassa ja lähetys. Vähän liikkui seis-käskyn jälkeen, mutta upposi muuten hyvin ruutuun. Sitten harjoiteltiin ruudussa pysymistä, kun minä kävelin ympäriinsä. Manta on jotenkin ehdollistunut siihen kun käännän päätä ja olkapäätä niin lähtee ruudusta ennen käskyä. Lähti pari kertaa sen jälkeen, kun olin käynyt palkkaamassa. Tämä siis treenin alle. Sitten noutoa. Muuten ihan ok, mutta ääninäytteitä saatiin aivan urakalla. Eikä oikein tuntunut helpottavan. Ou jee.. Sitten tunnari. Oli aivan hukassa. Haisteli kyllä, mutta koetti ottaa suuhun kapuloita ja yritti pitää kiirettä. Päätyi sitten hätäratkaisuun eli toi väärän. Löysi sitten lopulta oikean ja toi purutikkuna takaisin. Näin pahasti ei ole pitkään aikaan purrut. Tehtiin vielä pari kertaa. Ei oikein ottanut tuulta alleen. Tunnarissa alkaa taas armoton treenaus. Puremiseen kokeilin sitä, että kentällä kuppi jossa nameja ja joutuu sen ohittamaan. Suht hyvin toimi. Yleensä jos Mantalla on monta asiaa ajateltavana, ääntelee ja pureskelee vähemmän. Jos Mantalle antaa tunnarikapulan suuhun ja kutsuu sivulle, ei pure kapulaa. Pureskeleminen tulee, kun joutuu kapulan hakemaan. Oisko kellään mitään hyviä ideoita?! Miten siis saisi yhdistettyä pitämisen liikkeeseen?

Chilin tunnarit eivät menneet sen paremmin. Ekana kuitenkin ruutu. Koetin lähettää heti ruutuun. Lähti hyvin, mutta jäi matkalle. Pakko oli viedä pallo. Ekalla kerralla ei suostunut pysähtymään vaan juoksi lelulle. Mervi tuli vartioimaan. Seuraavalla pysähtyi tosi nätisti. Lopuksi vielä läpijuoksu lelulle. Tämä homma toiminut paremmin Purinalla:P Sitten työn alle nouto. Chilille kapula suuhun ja kutsu viereen. Tehtiin puisella sekä metallilla. Toimi älyttömän hyvin!!:) Ehkä tässäkin liikkeessä alkaa tapahtumaan vihdoin edistystä. Kontaktitreeniä Tarjan ja Mervin ympäri. Tosi hyvin piti kontaktin (mikä siis tarkoitus), mutta perusasento kärsi kyllä pahasti. Jatketaan kuitenkin harjoitusta. Sitten se murheenkryyni eli tunnari. Lähti kyllä hyvin ja haisteli, mutta sitten jäi hoomoilasena ihmettelemään mitä piti tehdä. Toi ensin väärän. Löysi lopulta omansa. Toinen kerta ei sen parempi. Ou jee.. Käytiin sitten pari kertaa piilottamassa yhtä kapulaa. Toimi hyvin. Tämä liike myös Chillle työn alle. En tiedä yhtään, että mitä maaliskuun kokeesta tulee. Pitää aloittaa armoton treenaus:P 

21.2.2010

Agitreenit

Viime tiistaina oli ohjatut agitreenit Chilin kanssa ja siitä myöhästyneet päivitykset.


Vasen puoli siis ohjatusti (numerot). Kaksi eri treeniä, jotka kummatkin tehtiin peilikuvana. Älyttömän hyvä harjoitus! Valssit taipuivat paremmin toisin päin kuin toisin. Ensin tehtiin valkoiset. Chili jäi ykköshypyn taakse ja minä kävelin kakkoshypyn taakse. Sieltä kutsu ja pakkovalssi (niin ympyröissä kuin neliöissäkin). Toimi oikein hyvin. Sitten kolmoshypylle ja lähetys putkeen. Viitoshyppy kummastakin suunnasta niin, että minä kääntyneenä putkeen päin ja vasemmalla kädellä otin vastaan. Ensin tehtiin valkoiset neliöt. Kuutoshypylle kierto ja valssi. Toimi hyvin! Mutta valkoisia ympyröitä tehdessä eli peilikuvana, en saanut valssia ajoitettua kuutosen jälkeen. En sitten millään. En jotenkin hahmottanut hyppyä näin päin. Toimi silleen, että kuutoselle kierto, lähetys seiskalle ja takaaleikkaus. Bueno!:)
Sitten mentiin mustiin. Ohjaustyylit toimivat kumminkin päin. Chili jäi lähtöön ja minä kävelin lähelle kakkoshyppyä. Kakkoselle piti saada tiukka valssi. :P Ei taipunut meikäläinen ei. Tätä pitää treenata, että saadaan meikä tekemään kunnon haltuunotto ja Chili hyvin kääntymään. Putken (4) jälkeinen elämä toimi parhaiten niin (eli ei Maisan tapaan;), että viitoselle jaakotus,  lähetys kuutoselle ja seiskalle toimi parhaiten saksalainen. Kokeiltiin myös niistoa ja takaaleikkausta, mutta ei taipunut ei. Saksalaista pitää kyllä vielä vähän treenata;) Mutta tuntui toimivan erittäin  hyvin. Ekalla kerralla tein vahingossa seiskalle päälle juoksun, mutta sekin kyllä Chilille toimi..

Toisella puolella kenttää tein keppejä ja kontakteja yksittäin. Esteet eivät olleet kuvan mukaisesti, mutta kepit toimi Chilin kanssa tosi hyvin. Keinu oli erittäin positiivinen yllätys edelleen!!:) Nyt on kauhea agikuume, kun ollaan edistytty niin valtavin harppauksin kepeillä ja keinulla. Toivotaan, että pakkanen ei pauku huomenna ja päästään taas treeneihin.

15.2.2010

Aksaa

Toivottavasti nuo eilen ladatut videot näkyvät? :)

Meidän tokoryhmällä on varattu hallivuoro sunnuntaisin BAT:n hallilta. Ei tullut sitten eilen lähdettyä, kun olin la-su yön töissä ja suuntasin sieltä suoraan Purinalle agikisoihin töihin. Illalla siis havaittavissa pientä väsymystä ja palelemista:P

Tänään sitten suunnattiin tyttöjen kanssa Purinalle treenaamaan. Siellä oli jo onneksi joku käynyt ja vähän levitellyt esteitä niin ei itse tarvinut kauheasta huhkia:P Yleensä siis esteet ovat jonkinlaisessa ratamuodostelmassa, mutta eilisten kisojen jälkeen ne vaan kannettiin keskelle kenttää.

Chilin kanssa pääpaino taas kepeissä ja kontakteissa. Aluksi kuitenkin laitoin kolme hyppyä vierekkäin 180 asteen kulmassa. Kokeilin eri vaihtoehtoja. Paras vaihtoehto oli, kun seisoin itse ensimmäisen hypyn takana ja tein pakkovalssin toiselle esteelle. Chili on tajunnut keppejen idean, joten pitää nyt hakea vähän vaikeutta niihin eli lelu päähän ja opettaa, että suorittaa ne loppuun olin mie missä tahansa. A-este meni hyvin. Sitten siirryttiin keinuun. Chili on ollut aina vähän arka keinulla, mutta bang-leikki on tähän tehonnut!!:) Kiitos Helena!! Chili oli tänään tosi rohkea ja meni hienommin kuin koskaan. Nyt nousi taas luotto tähänkin esteeseen että kyllä me keinu joskus opitaan.:) Lopuksi tehtiin ruutua. Ensin tehtiin ruutu kokonaisena. Super! Sitten lähetys ruutuun ja lelu takana. Super myös!:)

Manta teki kanssa kolmen esteen sarjaa. Mantan kanssa oli myös sama vaihtoehto paras kuin Chilillä. Eli kutsu ja pakkovalssi. Kepit haki hyvin eri kulmista ja kontaktit buenot. Lopuksi voittajaluokan luoksetulo, jossa lelu takana. Meni myöskin hyvin.

Huomenna olisi sitten Chilin ohjatut agitreenit:)

14.2.2010

Videoita

Chilin agi










Chilin toko



Mantan agi







Mantan toko





12.2.2010

Aamuaksat&tokot

Vapaapäivän kunniaksi suunnattiin heti aamusta Purinalle ja tarkoituksena tehdä tyttöjen kanssa kontakteja sekä keppejä.

Manta teki tosi hienosti. Eteni hyvin kontaktit loppuun asti ja pysyi hyvin paikallaan vaikka häiriköinkin. Kepit haki tosi hyvin. Pitäisi vielä vain luottaa, että hakee ne myös kisoissa:P

Chili teki vain keppejä, koska leikkasin eilen yhden kynnen liian pitkäksi ja se alkoi vuotaa. Chili on saanut nyt paljon itseluottamusta kepeille! Haki tosi hyvin eri kulmista, mikä oli kyllä miullekin aika yllätys. Kerran jätti kesken (kaksi viimeistä väliä), mutta epäilen sen johtuvan omista liikkeistäni. Tämän jälkeen teki tosi hyvin. Pitäisi vain saada lisätreeniä vierailla kepeillä, koska ollut epävarmuutta kun uudet kepit. Tehtiin myös ruutua. Olen siirtynyt siihen, että lelu on reilusti ruudun takana ja C:n pitää pysähtyä käskystä, oli siellä lelua tai ei. Näin on tullut hyvä imu ruutuun. Toimii todella hyvin. Pihalla tehtiin vielä kontaktitreeniä niin, että kierrettiin ruudun merkkejä, jotka kumollaan. Oli älyttömän hyvä!! Chilillä ollut viime aikoina tuo kontakti vähän kadoksissa..:P

11.2.2010

Uuden blogin korkkaus

No niin, jospa sitä aloittaisi tämän blogin kirjoituksen aivan uudelta pohjalta:) Tervetuloa siis meidän uuteen ja hienoon blogiin. Tämä on vielä vähän vaiheessa, mutta pikku hiljaa mennään.

Tehdään nyt tähän alkuun päivitys missä mennään Mantan ja Chilin kohdalla.

Manta:
Tokossa edelleen voittajaluokassa. Edelliset kisat meni aika penkin alle, mutta koetetaan vielä josko sen kanssa jotain tulosta saisi :D Hyvä puoli oli se, että vaikeat liikkeet onnistuivat. Agilityssä on ollut pientä taukoa, mutta tarkoitus taas tsempata paremmin silläkin saralla. Viime viikonloppuna oltiin kisoissa. Vauhtia tuolla ötökällä oli kuin vuoristoradassa eli pitää vain ottaa paremmin haltuun. Oltiin Huotarin Peten kurssilla, jossa saatiin todella paljon vinkkejä ja ajatuksia tulevaisuuteen!

Chili the Silpuri:
Voittajaluokassa mennään. Avaus on jo tehty ihan hyvällä tuloksella. On osa-alueita joita pitää saada vielä kuntoon ennen seuraavaa koetta. Hiljaa hyvä tulee. :P Agilityssa ei olla vielä kisattu. Päästiin tänä syksynä agiryhmään, jossa on omat kouluttajat ja se on tuottanut tulosta!! Ollaan edistytty aivan hurjasti. Vielä pitää saada kepit ja kontaktit kuntoon niin oltaisiin kisavalmiita. Voisihan sitä kohta ilm. jollekin hyppyradalle. Chilin kanssa ollaan oltu joillakin agilitykursseilla ja saatu paljon eväitä treeneihin.

Nyt yritetään tormistautua tässä blogin kirjoittamisessa ja tuottaa ajatuksia / mietteitä treeneistä etteivät ne jäisi vain omaan päähän;) = unohtuisi kokonaan..